Monet ministerit, puheenjohtajat, pääjohtajat ja korkeat virkamiehet eivät ole voineet olla tietämättömiä tuosta laista, minkä likaiset haalarit päällä, pyryssä ja pakkasessa oleva työmies muissa yhtiöissä ottaa joka askeleella huomioon?

Tiesopimuslaki,pykälä 40. velvoittaa tarkastamaan tavaran…
” Muistutukset tehtävä tavaraa vastaanotettaessa”.lukee esimerkiksi Lassila&Tikanojan rahtikirjoissa.

Tiesopimuslaki on sitä pakottavaa lainsäädäntöä?
Tätä vaatimusta ,so lain pakottavaa noudattamista on Itellakin ,kuten myös käräjäoikeus meille usein toistanut oikeudenkäynnin aikana,kohta 7 vuoden ajan.
Onhan laki,mikä tahansa laadittu ja voimaansaatettu sitä varten ,että sitä noudatetaan?

Se,että TKS lakia sovelletaan muiden maantiekuljetusten lisäksi myös Itellan mainosten jakeluun,on ihmeellistä:
Postinjakajilla on erikoinen,oma käytäntö:Mistään vrheellisestä osoitelapusta,kimppulapusta,mainosnipusta ,jnen ei tarvitse ilmoittaa lähettäjälle,eikä yleensä mihinkään,koska ne saa laittaa/pitää heittää roskiin.

Virheitä on kyllä vuolaasti nyt kerrottu ,jopa oikeuteen todistettu, havaitun jatkuvasti,mutta niistä ei tullut kukaan heti kertomaan,eikä edes ilmoittamaan Savenmaalle,että olisi voitu/osattu korjata?

Vaikka monet korkeassa asemassa olevat päättäjät,monilla vallan paikoilla,ovat saaneet vuosien mittaan Harjuripojan hätäviestejä,ei se ole ketään heistä isommasti kiinnostanut?

Onko todella niin,että heidän mielestään Valtionyhtiö Itellan,eikä heidän työntekijöiden ei tarvitse noudattaa ALANSA PAKOTTAVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ ,Tiekuljetussopimuslakia?
Monet ministerit,puheenjohtajat,pääjohtajat,korkeat virkamiehet,eivät ole voineet olla tietämättömiä laista,minkä likaiset haalarit päällä,pyryssä ja pakkasessa oleva työmies muissa yhtiöissä ottaa joka askeleella huomioon?

HARJURIPOIKA

”Filippiineille en koskaan arvannut lähettää selvitettäväksi,miksi maksamani mainokset menevät roskiin”.

”ITELLALTA ULOS 1200 POSTINJAKAJAA….”kirjoittavat sanomalehdet !

Itella on lehtitietojen mukaan avannut uuden palvelun Filippiineille ,millä selvitetään puuttellisilla ohjaustiedoilla olevat lähetykset.

Itellan työntekijät ovat shokissa,kuten Keski-Pohjanmaa lehdelle 24.1 kertoo PAU:n Ylivieska- Oulu alueen pääluottamusmies Antero Saukkonen?

Antero Saukkonen oli yhdessä PAU:n järjestösihteeri Seppo Kinnusen kanssa jo keväällä 2007 Ylivieskassa selvillä Esa Kovalaisen alueen suurista,n 500 tuhannen euron säästötavoitteista mm mainosjakelussakin;haettiin tarkistuksia jakoreitteihin,parannusta työmentelmiin,tilastoidaan jakeluita,jnen,jnen?

Erikoisen tyytyväisiä oltiin,kun osoitteettomien mainosten jakelumäärissä oli oli v 2006 ollut 31 % kasvua.

Lisää kasvua odotettiin edelleen,vuodelle 2007.

Jäsenistöltä oli saatu hyvä palaute,olihan mainosjakelussa saatu v 2006 jopa yksi sentti lisäpalkkioita jakajille.

Antero Saukkonen kuvaa nyt käsissä olevaa tilannetta shokiksi.

Samassa lehdessä PAU: puheenjohtaja Esa Vilkuna selvittää Itellan vaikeuksien osin olevan itse aiheutettuja.

Harjuripoika maksoi Itellalle ,entiselle Postille jakelumaksuja Saventoriauto mainoksien jaoista 10 vuoden aikana 6,7 milj ,lähes 7 miljoonaa euroa.

Todistajana oikeudessa Itellan Timo Kaasinen selvitti,että koko Suomessa tiedettiin laajasti Itellan sisällä,mikä on Saventorimainos.

Kokemusta Harjuripojallekin kertyi jakajien toiminnasta noiden vuosien aikana.

Jakelussa oli jatkuvasti puutteita,mainoksia meni suoraan roskiin.

Puutteiden syistä ei tietoa saatu,mitä saatiin tietää,niin sekin tieto kovan vaatimisen jälkeen.ei aina silloinkaan.

Harjuripojalle ja hänen lakimiehilleen lopulta laitettiin Itellan lakimies Peter Karlssonin ,sekä AA Jyrki Siivolan allekirjoittamia uhkauskirjeitä.

Itellan lakimiehet uhkasivat haastaa meidät oikeuteen,ellei Savenmaa lopeta heidän mielestään aiheettomia yhteydenottoja .

Käräjäoikeuteen Itellan asianajaja lupasi toimittaa kymmeniä postinjakajia kertomaan,miten Saventoriautomainoksia on jaettu?

Yhtään jakajaa ei PAUN/Itellan puolelta /haastamana käräjäsaliin kuitenkaan tullut?

Puheenjohtaja Esa Vilkuna,myöskään SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen eivät ole vastanneet yhteenkään Harjuripojan lähettämään kirjeeseen.

Jukka Alho ,jättipalkkiot kuitannut Itellan pääjohtaja ei halunnut asiasta keskustella,vaikka Harjuripojan terveiset yritettiin henkilökohtaisesti hänelle viedä.

Itellan Hallintoneuvoston puheenjohtaja,kansanedustaja , Suomen Lehtiyhtymän pääomistaja Eero Lehti ”viittasi kintaalla ” Harjuripojan pyyntöihin puuttua postin jakajien harjoittamaan mainosten hävitykseen.

Mitään kantaa Harjuripojan toistuviin väitteisiin ei otettu: Itella, sekä postinjakajat ottavat rahaa vastaan mainosjakelusta,jota hoidetaan suoraan jätepaperin keräykseen,ottaen niistäkin vielä senkin hyödyn,minkä Paperinkeräys heille maksaa.

Hovioikeus on määrännyt,että käräjäoikeus käsittelee v 2007 jätetyn kanteen uudelleen ja selvittää,onko Itella saanut perusteetonta etua,laskuttaessaan nekin jakelut,mitä ei tehty.

STT:lle 24.1.2014 Kp lehdessä puheenjohtaja Vilkuna toivoo,että Itella harkitsisi töiden siirtämistä ulkomaille.

Itella lähettää kuvat epäselvistä osoitemerkinnöistä Filippiineille.

Maapallon toisella puolella oleva paikallinen työntekijä selvittää,mitä olettaa kirjeen päällä näkevänsä.

Ministeri Pekka Haavisto puolestaan lausuu STT:lle ,että ”suomalainen työ,sen tekeminen ja sen tarjoaminen ovat aina arvokkaita asioita”.

Harjuripoika on kerännyt tonneittain mainoksia postin jätepaperiastoista,kirjoittanut ja lähettänyt niistä todisteita em johtajille,ministereille,kansanedustajille,Suomen Yrittjäjärjestön johdolle,joista useat lehdet ovat julkaisseet,

Asiasta on ollut hyvin informoituna Kilpailuvirasto,Eduskunnan Oikeusasiamies,sekä tietenkin Poliisi.

Filippiineille en koskaan arvannut lähettää selvitettäväksi,miksi maksamani mainokset menevät roskiin.

HARJURIPOIKA