Koulurakennuksiakin puretaan ja rakennetaan,mutta Harjuripojan oma kauppakoulunkäyntikin on vielä kesken…

Ilmakuva Nivalan keskustasta 60-luvulta. Rakennuksia on harvakseltaan ja runsaasti viljelyksiä keskellä kirkonkylääkin.

Savenmaa Ky.n 25 vuotisjuhlaviikolla,maaliskuussa v 2007 oli mm Perinnekilpailu.
Osallistuijen piti osata merkitä Nivalan keskustan karttalehteen,minkä niminen liike,tai yritys on sijaninnut -50 luvulla missäkin kohti.
Kilpailun tulokset ovat tallennettuina Nivala Seuran arkistossa.
Nivala Seura on julkaissut kaksi valokuvakirjaa,ansioituneen nivalaisen koiseutumiehen,Martti Taanilan ottamien valokuvien pohjalta.
Valokuvat palauttavat mieliimme, nyt vanhuuttamme eläville nivalalaisille ,monet unohduksiin menneet yksityiskohdat kotipitäjämme kirkonkylän rakennuksista ja ihmisistä.
Savenmaan perinnekilpailun v 2007 avulla tallennettiin tarkat tiedot,missä Taanilan valokuvaamat rakennukset olivat ja ketä niissä asui,tai harjoitti liiketoimintaa sodan jälkeisinä,hyvin puutteellisina vuosina.
Kilpailun ansiotuneina tuomareina toimivat Jaakko Salmela,Tuomo Takalo ja Tapio Pihlajamaa.
Kilpailun parhaimmat pisteet keräsi posteljooni Veli Hourula,työsuojelutarkastaja Aarne Sailas ja maanviljelijä Arvi Liinamaa.
Kaikki,niin kilpailun kolme parasta,kuin palkintotuomaritkin ovat ikänsä asuneet kirkonkylässämme.
Talletetut tiedot ovat niin tarkat,kuin noiden , monien henkilöitten muistikuvat ovat ne säilyttäneet .
Taanila kulki jalan ja polkupyörällä ja hänellä oli usein kamera mukana.
Ilmavalokuva on kevätkesältä,vuodelta 1965.
Harjuripoika voi kuvan vuosiluvun sillä niin tarkasti perustella,koska kuvassa näkyy puretun Heikkilän navetan tyhjä paikka,eikä uutta navettaa ole vielä tehty.
Veikko Kallio rakensi uutta navettaa tuona kesänä.
Purettu navetta oli Kyösti Kallion rakentama.
Syksyllä 1965 uusi navetta oli saatu valmiiksi ja sen suojissa talon karja vietiin sen ankaran talven 1966 yli.
Ketä kiinostaa,voi lukea etusivulta kohdasta Harjuripoika,vuonna 2006 Nivalan Viikko lehdessä julkaistun juttusarjan ensimmäisen osan, vuoden pituisesta maatalousharjoittelijan vuodesta..
Ilmakuvan vihreästä taustasta erottuu selvästi Kyösti Kallion koulun silloinen hiekkainen piha ja iso koulurakennus.
Harjuripoika ei siinä koulurakennuksessa ehtinyt kansakouluaan käydä.
Sen ajan,-50 luvun koulrakennus on vielä tarkasti katsoen pystyssä paikaloillaan.
Lypsäjäpatsas on silloisen koulun portin pielessä.
Konikapina, nyt pian alkavat ,Nivalan Asemanseudun kauppiaitten,joka vuotiset markkinatapahtumat liittyvät nimensä puolesta siihen rakennukseen.
Pulakapinaan osallistuneet miehet oli koottuna,kuin vangit ikään tuohon rakennukseen,jossa me myöhemmin kansakoulua käytiin.
Kuvan Koulurakennus,mikä ilmakuvaa hallitsee,on home- ja vesivahinkojen tuhoamina aikoja sitten lajitelty purkujätteeksi.
Ennen uuden koulurakennuksen valmistumista,oli Kyösti Kallion koulu ,oliko peräti kymmenkunta vuotta toiminut tässä hallissa,missä Savenmaakin on jo yhdeksän vuotta ,tähän kevääseen mennessä kauppaa pitänyt.
Harjuripoika on on edelleen, omaa keskenräistä kauppakouluaan,heikoilla arvosanoilla ja oppimistuloksilla jatkamassa..
Liiketoimintamme on vuoden alusta lukien Rahtimaa Oy:n nimillä ja vastuulla,joten vastuunjako on jo vähän laajemmilla harteilla,koska omia poikia on hommassa mukana.

HARJURIPOIKA

Kymmenen vuotta sitten olisi päästy paljon halvemmalla..nyt ei kuluihin kohta milli riitä..

”Käsittelyjärjestyksestä ilmoitamme, että olemme sopineet Itellan kanssa siitä, että pidämme asianajajien välillä palaverin, jossa katsomme ensin riidattomat ja riitaiset seikat, jonka jälkeen mahdollisesti täydennämme vaatimuksia mahdollisten riitaisien seikkojen osalta.”

Tämä edellä kirjoitettu asia on merkittävä senkin vuoksi,että Itellan edustajat ovat tähän asti kieltäytyneet kaikista asian selvittelyistä,neuvotteluista ja pyynnöistä vastata Savenmaan tiedusteluihin,miksi mainosta ei jaeta,vaan ensin peritään rahat ja viskotaan kalliit painotuotteet roskiin.

Harjuripoika oli syksyllä 2005 Oulussa Postin tiloissa neuvottelemassa Saven toriautojen mainosjakeluun liittyvistä-,myös edellä mainituisia ongelmista.

Postin edustajien taholta Oulun neuvottelussa meille lähinnä naurettiin.

Myöhemmin,kun selvittelyitä edelleen vaadittiin,ei enään naurettu,vaan uhattiin haastaa oikeuteen,ellen lopeta heidän mielestä aiheettomia yhteydenopttoja.

Nyt ollaan pääsemässä asiaan käsiksi,mutta ei olla päästy ilman kallita asianajajia,eikä vuosikymmenen oikeudenkäyntiä,jonka loppusummaksi kulujen osalta voi tulla lähes miljoona euroa.

Harjuripoika ehti jo joutua vanhuuseläkkeelle,mutta kyllä asia taitaa näinkin tulla selvitetyksi?

Selvyys tulee,mutta maksaa kalleimman jälkeen..

Kymmen vuotta kun käräjiä käydään,niin selvittelykulut ovat noin miljoona euroa,niin olemme arvelleet?

Kymmenen vuotta sitten olisi päästy paljon halvemmalla..

HARJURIPOIKA

Itellan Savenmaalta saaman perusteettoman edun palautusvaatimus tarkentuu..

Harjurin blogin seuraajille tiedoksi:
Käräjäoikeuteen tarkennetaan perusteettoman edun palautusta tarvittaessa.

Käsittelyjärjestyksestä ilmoitamme, että olemme sopineet Itellan kanssa siitä, että pidämme asianajajien välillä palaverin, jossa katsomme ensin riidattomat ja riitaiset seikat, jonka jälkeen mahdollisesti täydennämme vaatimuksia mahdollisten riitaisien seikkojen osalta.

Tarvittaessa prosessiin asianajajat pyytävät lisä aikaa käräjäoikeudelta.

Selvittelytyömme tästä Itellan toiminnasta alkoi täydellä teholla jo tammikuussa,vuonna 2006.

Muutama kuukausi osapuolille ja käräjäoikeudelle lisää ei merkinne ..?

Harjuripoikakin on jo päässyt vanhuuseläkkeelle .

HARJURIPOIKA

– Toisen virhe ei luo oikeutta rahojen pitämiseen

”Haluaako Savenmaa Ky tehdä muutoksia asiassa tähän mennessä esittämiinsä vaatimuksiin,niiden perusteisiin,taikka todisteluunsa”?

Tämän kysymyksen esittää Helsingin käräjäoikeus Harjuripojan asianajajan välityksellä.
Kysymys tuli meille viime viikolla.
Lausumapyyntö on tarkoitus pitää esillä sivuillamme kohdassa Savenmaa tiedottaa>savenmaa/itella.
Mitä muutoksia sitten voi lisätä,jos noitten lakimiesten ohje on,että mitään siihen ei saa enään lisätä,eikä vaatimuksia mennä muuttamaan?
Tulipahan kuitenkin näitäkin ao ajatuksia mieleen,kun luin Yle uutista tänä aamuna:
Siinä on yhtäläisyyttä meidän kanteen ja Hovin päätöksen kanssa,missä käsitellään Itellan saamaa ”perusteetonta etua”..

Meillä oli vain osittain tiedossamme,että mainoksia ei jaeta,mutta Posti ei vaatimuksistamme huolimatta ilmoittanut syytä,miksi niitä ei jaeta,vaan antoi virheen jatkua vuodesta toiseen?

Väittivätpä vielä meille ,että Savenmaalla ei ole oikeuttakaan kysellä mitään,koska ei olla heille edes asiakas?

Ottivat mainosten jakamista varten kuitenkin meiltä rahaa vastaan miljoonia?

Uhkailtiinkin Itellasta meitä , ennen kuin kirjoittivat väitteensä oikeuteen,että ei ole kantajalla,Savenmaalla ”asialegitimitaatiota”?

Ei ollut ilmoittanut virheistä Ari Hilli,Eila Postaref-Jurvelin,Timo Vauhkonen.Peter Karlsson,Markku Andersin,eikä kukaan muukaan Itellalle todistaneista ,vaikka Vauhkosen mukaan kaikki ,jotka ovat olleet Postissa ykkösosoitteettomien mainosten kanssa tekemisissä,ovat tienneet,mikä on Saventoriautomainos?

Olivat tienneet,että kaikkia ei jaeta,vaan niitä syydetään roskiin..

Nyt aletaan käymään todistus aineistoa,kymmeniä mappeja. kuitti kuitilta läpi,nähdään,miten laajasta laskutuksesta on kysymys.

Virhe kimppulappujen täytössä korjattiin vasta,kun virheellisestä kimputuksesta
saatiin 25.1.2006 Postilta tietoa.

Tieto tuli meille vahingossa?

Mutta sekin tieto riitti,koska havaittin heti,että vahinkoa on tehty monta vuotta.

Posti on menetellyt aivan,kuten Ylen uutisen henkilö,joka toisen virheestä hyötyen,on voinut Ylen mukaan pitää toisen henkilön rahat,ilmoittamatta virheestä ja hänelle kuulumattomista rahoista.

HARJURIPOIKA

Alla otteita uutisesta:

Virheen tekijä anoo omia rahojaan takaisin

Jos maksu on kuitenkin lähtenyt väärälle henkilölle, kannattaa laskun maksajan ottaa yhteyttä pankkiin. Pankki voi antaa väärän maksun saajan tiedot pankkisalaisuutta loukkaamatta. Sen jälkeen laskun maksanut voi ottaa itse yhteyttä ylimääräistä rahaa saaneeseen henkilöön. Tällä on velvollisuus palauttaa rahat.

– Toisen virhe ei luo oikeutta rahojen pitämiseen

– johtaja Erik Siren, Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE

– Jos rahat eivät hänelle ilmiselvästi kuulu, ei hänellä ole niihin rahoihin mitään oikeutta. Toisen virhe ei luo oikeutta rahojen pitämiseen, Erik Siren sanoo.

”Haukkuuko” Uuden Suomen toimitus väärän puun alla, kun syyttää Suomen verkkokauppoja?

–Suomalaisten pitäisi nähdä tämä markkina laajemmin ja ottaa sitä haltuun. Suomalaiset ostavat verkkokaupoista paljon, mutta suomalaiset kauppiaat ovat jääneet tämän ulkopuolelle. Se on hieman surullista, johtaja Ville Wikström sanoo Uudelle Suomelle.

Artikkeliia (Linda Pelkonen)Uuden Suomen sivuilta edelleen lainaten…

”Suomessa ei ole Wikströmin mukaan merkittävää ulkomaillekin isoilla volyymeilla myyvää verkkokauppaa.”

Harjuripojan mielestä niillä rahdeilla,mitä mm Itella pyytää suomalaisilta verkkokaupoilta,ei ole edellytyksiä toimittaa tavaraa Suomen ulkopuolelle?

Suomalaisten verkkokauppojen maksamat rahdit omilla sisämarkkinoillakin voivat olla kalliimmat,millä Itella jakaa tänne ulkomailta tulleita paketteja.

Kommentti Uuden Suomen artikkeliin: (Pentti Westerholm)
”Totta,olen jo vuosia tilannut ulkomailta,lähinnä Englannista ja Saksasta verkkokaupan kautta tavaraa ja postimaksutkin ovat kohtuulliset 5 ja 10 euron välillä.Tästä vain oppia ja myymään maailmalle tuotteita Suomesta”.

Kommentti Uuden Suomen artikkeliin: (Hannu Ala-Olla)
”Suomessa on kalliit hinnat. Kun mennään verkkoon, ei suomalaisella yrityksellä ole mitään mahdollisuuksia hintakilpailussa.
Postimaksut ovat korkeat(johtuen juuri volyymien vähyydestä), paketti voi tulla halvemmalla maailman toiselta puolelta. Ja joskus tuntuu, että myös nopeammin jostain syystä.”

Harjuripojan mielestä Uuden Suomen toimittaja ei ole syventynyt aiheeseen:
Maapallon toiselta puolelta saa pikkutavaraa noin halvalla,lähes ilman rahtia,ilman tullia,ilman arvonlisäveroa,jota toimintaa välittää Suomen Valtion monopoliyhtiö Itella.

Syy ole suomalaisten verkkokauppojen huonossa kilpailukyvyssä..

Syy on Itellan,jonka hallussa on noiden pakettien polkuhintaan kuljettaminen.

Itella polkee..

HARJURIPOIKA

Itellan postinjakelua rahoittivat yrittäjät, maksamalla tekemättömästä jakelusta hurjia rahamääriä!

Itellan postinjakelusta luopuvat lehtitalot huomaavat,miten heitä on Itella taholta vedätetty maksamaan jätepaperin keräystä.

Pääkaupunkiseudulla on vähennetty ns mainoskieltotaloudet.

Muualla Suomessa niitä ei Itella vähentänyt,vaan laskutti niistäkin täyden jakelumaksun.

Nyt,kun lehtitalot alkavat jakamaan itse lehtensä,huomaavat he senkin,että miten paljon liikaa on Itella ilmoittanut ns Atargetissa olevan talouksia,joita ei ole ollut olemassa.

Itella on koko ajan antanut jakelun laskutusta varten ylimääräisiä talouksia.

Itellan taholta on kerrottu,että muutokset talousmäärissä johtuvat muuttoliikkestä ja uudisrakentamisesta.

Tilastokeskus ei kuitenkaan tunne niitä talousmäärien muutoksia,joita Itellan atargetin mielestä valtakunnassamme esiintyy.

Ihmetystä on jo lehtiyhtiöiden piirissä herättänyt,miksi nyt Itellan atargetissa on huomattavaaa laskua edellisten vuosien talousmääriin,vaikka
todellisuudessahan maamme asukasmäärä ja talouksien lukumäärä kasvaa vuosittain.

Itella antoi asiakkailleen jatkuvasti virheellistä,paikkaansa pitämätöntä tietoa talouksien lukumääristä.

Näistä todisteita Harjuripojan toimesta tallennettiin vuosina 2007-2009.

Itellan johtajien lehtilausunnoista voidaan lukea,että noina vuosina Ykkösosoitteettomien jakelumäärät olivat noin 800 miljoonaa kappaletta vuosittain.

Harjuripojan arvio on,että tuosta määrästä Itella kippasi noin 15% vuosittain suoraan roskiin täydellä,asiakkailta perityillä jakelunhinoilla.

Rahamäärät ovat huimat,millä mainoksiaan postilaisilla jakeluttaneet yritykset ovat rahoittaneet Itellan toimintaa,maksamalla tekemättömästä työstä.

Nyt,kun tätä rahastusmahdollisuutta ei Itellassa tunnu enään olevan,nostetaan lehtien jakelumaksuja.

Minkä vuoksi edelleen Itellan toimesta ympäri maatamme jaetaan ulkolaisten verkkokauppojen paketteja,lähtöisin Kiinasta asti,olemattomilla postimaksuilla?

Kuka sen tappiollisen työn nykyisin maksaa?

En usko,että kiinalainen sitä maksaa,koska Kiinasta asti lähetetyn tavaran hinta voi olla paljon halvempi,mitä Itellan normaali pakettimaksu Suomessa.

Ulkomailta tulevissa paketeissa voi olla merkintä ,että rahtivapaa?

Koitappa Suomesta saada paketti sinne,tiedät mitä se maksaa täältä lähetettynä.

Suomessahan on kuulemma muutenkin niin huonoja ja kalliita,nämä omat,meikäläiset verkkokaupat?

Ministeri Pekka Haavisto onkin jo luvannut tarvittaessa veronmaksajien rahoja Itellan verkkokauppapakettien-,ym jakelutoiminnan tueksi.

Kaukaa,globaalisti maanääristä pitää saada Suomen jokakotiin pikkurahdilla Itellan jakamana halvalla,muutamalla eurolla,ilman alvia ja tullia…vähän kerrallaan,pienissä erissä Virosta,Ahvenanmaalta…

Ennen oli mainos :”Posti kulkee,kun Kusti polkee”.
Itella polkee..?

Eikä Itellan hallintoneuvoston puheenjohtaja,kansanedustaja Mauri Pekkarisellakaan tunnu olevan mitään sitä Itellalle luvattua tukea vastaan.

Meneeköhän se Itellan sitten saama, Suomen Valtion antama tuki kiinalaisten,amerikkalaisten,jnen ympäri maapalloa olevien verkkokauppojen hyväksi?

HARJURIPOIKA