Elääkö Itella arvojensa mukaan?

YRITYKSEN STRATEGIAA TOTEUTETAAN KÄYTÄNNÖSSÄ ARVOJEN JA TARINAN KAUTTA

Nykyinen liikkeenjohtokirjallisuus on erittäin laajaa ja monipuolista niin varsinaisissa yritysstrategioissa kuin johtamisessa, sekä esimiestyössäkin. Uusia teorioita kehitellään, konsultit myyvät jatkuvasti uusia muotitermejä, joihin yrittäjät ja liikkeenjohto usein pyrkivät tarttumaan. Jo pidempään eläneitä – hyväksi havaittuja – yritysstrategiaan kuuluvia termejä ovat mm. visio, missio ja arvot. Monessa yrityksessä niitä myös käytetään, ja käytännössä juuri nämä strategiset arvot, sekä yrityksen tarina ovat niitä työkaluja, joilla omistajien, toimitusjohtajien ja strategiakonsulttien luomuksia viedään läpi isoissa organisaatioissa siten, että jokainen työntekijä voi ne omaksua, ja siten omilla toimillaan toteuttaa yritysjohdon valitsemaa strategiaa.

Tyypillisiä yritysten strategiapapereihinsa kirjaamia arvoja ovat esimerkiksi luotettavuus, tai jopa asiakkaan odotusten ylittäminen. Molemmat ovat käytännöllisiä myös siinä suhteessa, että henkilöstön on helppo ymmärtää, mitä ne tarkoittavat ja kuinka ne pyritään täyttämään. Samalla tavalla myös yrityksen tarina – kertomus siitä mitä se on, tai miksi se haluaa tulla, saa yrityksen joukot puhaltamaan yhteen hiileen ja saavuttamaan kovaltakin tuntuvat tavoitteet jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa.

Elääkö Itella arvojensa mukaan?

Savenmaan sivuilla olevien aineistojen perusteella näyttää siltä, että Itella on jättänyt jakamatta suuren määrän asiakkaiden jaettavaksi tarkoitettuja mainoksia, ainakin Savenmaan osalta myös asiakkaan maksamat mainokset. Itella kertoo strategisiksi arvoikseen mm. vastuun ottamisen ja yhdessä onnistumisen, sekä osoittaa kokonaisen sivun eettisten toimintatapojensa esittelyyn, joihin heidän mukaansa kuuluvat mm. avoimuus ja läpinäkyvyys, sekä ympäristöasioista huolehtimisen. Lisäksi yritys alleviivaa sitä, että nämä ohjeistot koskevat kaikkia Itella-konsernissa työskenteleviä henkilöitä. Www.savenmaa.fi -sivustolla olevan aineiston perusteella nämä strategiaan kuuluvat osat eivät vaikuta toteutuvan käytännössä, eli vaikuttaa siltä, että yritys ei elä niin kuin se kirjoittaa toimivansa.

Käsillä olevan liiketoimintaa koskevan riita-asian käsittelyssä, ei ole nähtävissä vastuun ottamista: ongelma on jätetty asiakkaalle, joka on maksanut sekä tekemättömästä työstä, että painatetuista mainoksista, sekä vielä ilmeisesti menettänyt myyntitulojaan näiden laiminlyöntien johdosta. Sekään ei vaikuta siltä, että yritys haluaisi ”onnistua yhdessä asiakkaan kanssa”. Ykkösosoitteettomaan mainosjakeluun liittyvä talousmääriä käsittelevä ATarget – tietokanta, jonka lukemat toimivat myös laskutuksen pohjana, vaikuttaa olevan rakennettu niin, että avoimuus ja toiminnan läpinäkyvyys eivät toteudu. Satojen tuhansien ylimääräisten mainoslehtien tilaaminen ja painattaminen pelkästään jätelavalle toimitettavaksi eivät tunnu kovin ekologisilta toimintamalleilta. Maksettujen painotuotteiden jakelusta laskuttaminen ja työsuorituksen jättäminen tekemättä, eivät ole myöskään eettisesti hyväksyttäviä toimintamalleja. Itellan väitteen mukaan se toimii lakien ja asetusten mukaan.On mielenkiintoista nähdä se laki, joka sallii tekemättä jätetyn työn laskuttamisen.

Itella näyttäytyy tavallisille isänmaamme asukkaille vanhana Suomen Postina. Sillä on taustallaan kelpo historia – tarina, jonka valossa yritys ja sen henkilöstö voi tehdä kansalaisia palvelevaa menestyvää työtä myös jatkossa. Postin ei tule olla enää lain yläpuolella osana valtiota, vaan myös siellä on kyettävä toimimaan luottamusta herättävällä tavalla suhteessa kaikkiin sidosryhmiin. Strategiapaperiin kirjatut arvot vaikuttavat olevan vielä sanahelinää, kun näin räikeään epäkohtaan ei ole kyetty yritysjohdossa puuttumaan.

15.11.2012
KIILA